Mahdollisimman huonoja kuvia

Olen viime aikoina yrittänyt valokuvata myös aivan arkisissa tilanteissa, niin työmatkalla kuin roskistenvientikäppäilyillä, mutta tarkoituksenani ei ole ollut saada tarkkoja, kauniita ja virheettömiä otoksia, vaan enempikin abstrakteja, outoja ja rumiakin välähdyksiä.

Tähän sopiva kuvausväline on aina mukanani kulkeva kännykän kamera.

En edes aina näe, mitä kuvaruudulle on tallentumassa, etenkään jos on hitusenkaan pimeää, mutta se ei olekaan nyt ollut tärkeintä. Jostakin kummasta syystä kaipaan särmän ja harmonisten kuvien kuvaamisen rinnalle myös tällaista sattuman tuomaa iloa ja huolettomuutta. Tässä kun ei todellakaan ole tarkoitus ns. onnistua!

Nämä lumen peittämät maisemat tallentuivat maanantaina tullessani askartelukertsistä kotiin.

Etsi kuvasta polkupyörä...

Aloitin tämän arkisen näppäilyn, kun törmäsin lomografia-termiin eräällä Plazan kulttuurisivulla. Sielä kerrotaan tästä kuvaustavasta, jossa kuvaajat kuvaavat vanhalla venäläisellä filmikameralla ja ottavat "mahdollisimman monta valokuvaa mahdollisimman mahdottomissa tilanteissa eriskummallisista kuvakulmista" ja siinä on tuon Plazan jutun mukaan "perusideana heittää ajatteleminen roskiin, toimia nopeasti, leikkiä ympäristön kanssa ja nauttia kommunikoinnista."

En lähde tutkailemaan tässä tämän tarkemmin tuota itse lomografiaa, siitä löytyy lisää tietoa esimerkiksi tuolta Plazan sivuilta, mutta herkullisen kuuloista siinä on juuri tämä ideologia, heittää ajatteleminen roskiin, leikkiä ympäristön kanssa! Tätä samaa virtaa toivon saavani omaankin kuvaamiseen.

Sivuilla oli myös lomografian 10 käskyä, joista poimin parhaat palat, joita voisin ottaa omassakin kuvaamisessa huomioon:

- Ole aina valmis, pidä kameraa käden etäisyydellä valmiina toimintaan kaikkialla ja koska tahansa. Tässä toimii ihan hyvin myös kännykkäkamera, vaikkei niistä kuvista isoja otoksia paperille saakaan, muttei varmaan ole tarviskaan. Näistä huolettomista näppäilyistähän voi hyvässä lykyssä saada vaikkapa ideoita "oikein kuviin" joita voi sitten kunnolla hioa ja kuvata tarkemmin tuolla järkkärillä. Niin, se järkkäri - pitäisi herkemmin ottaa se mukaan, eikä kaivaa sitä esiin vain juhlapäivinä tai matkoilla.

- Jokainen sekunti on uniikki. Elämäsi ei yksinkertaisesti odota kameraasi. Klikkaa - joko ikuistit hetken juuri sellaisena kuin se oli tai siitä ei jäänyt mitään käteen. No niin juuri! Ei aina ole aikaa hioa asetelmia ja syväterävyyksiä, tilanteet kun menevät vauhdilla ohi! Parhaat ja aidot ilmeetkin saa tallennettua kun kuvassa olevat eivät edes ehdi huomata kuvaamista!

- Anna sattumalle mahdollisuus. No se onnistuu ainakin tuolla kännykän kameralla, kun siitä ei todellakaan hirmu tarkkaan näe, mitä ruudulla on.

Ei tämä nyt kuitenkaan täysin muuta kuvaustottumuksiani. Tuo oma järkkärikamerani on kyllä niin ihana, että on mahtavaa käyttää sen monipuolisia ominaisuuksia, joita kaikkia tosin en edes vielä osaa hyödyntää...! Mutta hyödynnän huolettoman näppäilyn tuomaa iloa ja vapautta - kotimatkakin töistä kotio tuntuu ihan erilaiselta, kun pysähtyy silloin tällöin kuvaamaan, vaikkapa bussipysäkille pudonnutta karkkipaperia.