Lahjapakettien paljastus

Minun piti laittaa jo ennen joulua tänne kuvia paketoimistani lahjapaketeista ja lahjakorteista, mutta en tohtinutkaan niitä paljastaa siinä pelossa että saajat olisivat käyneet niitä täällä jo uteliaina urkkimassa...

Mutta tässä ne ovat, joulupaketit vuosimallia 2008: voimapaperia, vanhoista sanomalehdistä niin tekstipalstoja kuin kauniita kuviakin, paperinarua ja huovutettuja koristeita.


Minusta näistä tuli varsin somat, ja päihittää mennen tullen monet valmispaperit - ja kääreet voi hyvin sujauttaa paperiroskikseen sillä paksua panoväripakkelia niissä ei ole. Sain paketoinnissa myös hyödynnettyä ne kaapissa vuosia lojuneet huovuttamani palaset, joista olin leikellyt pieniä sydämiä.

Kiitos myös lahjoista jotka olivat ilmestyneet meidän olkkariin! Ehdoton suosikki on valokuvausta käsittelevä kirja, jonka parissa meni joulupäivä ja taidanpa lueskella sitä huomennakin!

Uusi vuosi alkaakin varsin visuaalisissa merkeissä - pienestä pintaremontista yllättäen kehkeytynyt varsin mittava kylppäriremontti pistää vannoutuneimmankin visualistin pään pyörälle, kun pääsemme valitsemaan kalusteiden, laatoitusten ja maalien malleja ja värejä. Vaihtoehtoja on niin paljon! Mutta tästä lisää ensi vuonna - leppoisaa vuoden vaihdetta kaikille!

Terveisiä vuodelta 1949!

Rikoin kalliista aartestani, ukiltani peräisin olevasta tarjottimesta sen lasin. Tämä johti tapahtumaketjuun, jonka tuloksena pääsin tutkailemaan lähes 60 vuoden takaisia tapahtumia omassa olohuoneessani! Kun otin tarjottimesta irti rikkoutuneen lasin sekä tupakka-askien kannet, jotka olivat lasin alla tarjotinta koristamassa, paljastuikin niiden alta monta sivua tiistain, elokuun 23. päivän vuoden 1949 Ilta-sanomien numerosta!

Tuossa numerossa (oletin että kaikki sivut ovat samasta lehdestä mutta toki voi olla toisinkin) päiviteltiin mm. huonoa kesää:

"Kuluneesta kesästä puhuvat monet pettyneet ihmiset kesänä, jota ei koskaan tullut. Tällä tarkoitetaan sitä, että tuuli on pysytellyt kylmällä puolella, sateita on ollut liiaksikin ja veden lämpö on ollut niin alhaalla, että varsinaisesta rantaelämästä merten ja tuhansien järvien hietikoilla ja kallioilla ei ole tullut mitään."

Ei ne kesät siis tuolloinkaan ollet aina lämpöisiä...

Tilasin tarjottimeen uuden lasin, ja kun pistin sitä paikalleen, oli aivan pakko sujauttaa vanhojen lehtien lomaan myös pari sivua tämän päivän Hesaria. Onpa sitten jälkipolvilla jotakin luettavaa meidän ajastamme - ja ihmeteltävää miten tuo tuoreempi lehden sivu tuonne väliin onkaan sujahtanut...!


Kiitos ukki, tämä oli hauska ylläri! Nyt tarjottimessasi on kaunis uusi lasi - ja täytyy sanoa että lasin vaihto teki terää - tarjotin on hiukan siistimmän näköinen kun samalla siivosin siitä myös väleihin pujahtaneet muruset ja roskat pois. Nyt se pääsee taas paraatipaikalleen olkkarin pöydälle!

Valokuvatorstai - haaste 113. Lämpö

Ah lämpö, tuo ihanainen asia josta saa virtaa ja elinvoimaa!

Ovikoriste piparimuoteista

Minulla ei ole koskaan ollut joulukoristetta ulko-ovessa. Mutta nyt sain kumman kimmokkeen vuosia käyttämättä olleista piparimuoteistamme ja jo pitkään pinnalla olleista napeista, ja intouduin väsäämään elämäni ensimmäisen jouluisen koristeen ovea piristämään.


Tosin tämä näyttää ovessa aika pieneltä, ja siksi koriste saattaisikin sopia paremmin kuuseen, mutta koska joulukuusta meille ei tule niin annetaan olla ovessa.

Työpaikalla kummasteltiin, kun kerroin ettei meillä ole yhtä tähteä ja paria tonttua lukuunottamatta mitään muita joulukoristeita kotona. Otaksuivat varmaankin, että innokkaana näpertelijänä tuottaisin vuosittain uudet vuosikertatontturivistöt lipastoa koristamaan. En olekaan aikaisemmin tuntenut vetoa koristeiden väkertämiseen tai ylipäätään kodin juhlateemasisustukseen, mutta ehkäpä mopo lähtee pikkuhiljaa kädestä kun olen vihdoin löytänyt tämän kierrätysmateriaalien viehätyksen...!

Valokuvatorstai - haaste 112.

Tässä valokuvatorstain kuvani, joita inspiroi tämä tekstikatkelma:

"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."

Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida
(Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).

"Toisinaan minä inhoan sanoja."

Tätä ei varmasti tarvitse selittää. Tällä kertaa oli ihan pakko laittaa pari bonuskuvaa mukaan. Kesän reissulla oli paljon "sanoja joita toisinaan inhoan". Tässä vielä pari:

Graafikon unelma - fonttipeli!

Hei Joulupukki,
viimeksi kun turistiin taisin sanoa, etten toivo joululahjaksi mitään. Kerroin, että haluan vain olla rauhassa kotona, viettää ihania vapaapäiviä ja nautiskella rauhallisesta elämästä.

Mutta silloin en vielä tiennyt, että on olemassa tällaiset pelikortit!!

kuva: magmabooks.com

Eli Type Trumps -korttipeli, jossa pelataan fonttien eri ominaisuuksilla. Tajutonta! Korttipakasta löytyy Avantgarden ja Timesin lisäksi toki myös suokkarini Helvetica. Jos siis käsitin oikein, nämä Top Trumps -korttipelin kaltaisilla korteilla voisi pelata "kumman korteilla on paremmat ominaisuudet" -peliä. Tai sitten minulla nämä päätyisivät kehyksiin ja seinälle...

Nämä ihanuudet löytyivät Magma books -kaupan sivuilta, joka on muuten aikamoinen graafikoiden apaja mahtavine kirjavalikoimineen. Joulupukki, voit mennä sivun typografia-osastolle ja valikoida sieltä ihan mitä tahansa.

Niin, ja jos tarttisin nyt muistitikun, saattaisin tilata sieltä tämän:

Kuva magmabooks.com. Muistitikusta tietoa kaupan sivuilla.

Äh, ehkä mä luen nyt ensin noi lukemattomat kirjat hyllystämme ja palaan kuolaamaan Magma Booksin sivuille hiukan myöhemmin...

Valokuvatorstai - haaste 111. "6.12. klo 18"

Valokuvatorstain haasteessa oli tarkoituksena ottaa valokuva itsenäisyyspäivänä klo 18. Näin teinkin, täysi salaattikulho sylissä, toinen vierelläni penkillä, ja kännykkä kädessä tärisevässä autossa matkalla illan juhliin kaverin luo.

Siniristikylttimme.

Ennakkosuunnitelmista poiketen en sittenkään kuvannut tuota kello 18 hetkeä kamerallani, vaan tämä maisema tallentui automatkalla kännykän näytölleni. Herkullisen, lähestulkoon säntillisen siniristin muotoisen tiekyltin muodostuttua horisonttiin, en malttanut olla hitusen käsittelemättä kuvaa, jotta ristin muoto piirtyisi tähän otokseen vieläkin selvemmin. Joten tätä on ihan himpun verran käsitelty, oli aivan pakko kun oli niin herkullinen tilaisuus ja lähes täydellinen suomenlipun risti jo valmiina!

Ja varmasti noista maassa olevista kääntyvistä nuolistakin saisi joku nokkela syväanalysoija poliittisia vertauskuvia kehiteltyä...!

Katua joulua, joulukatua

Luulin että olisin jo päässyt näppäilemään valokuvatorstain haastetta, mutta tämän torstain haaste onkin poikkeuksellisesti sellainen, joka kuvataan tänään itsenäisyyspäivänä klo 18. Siis sumeat ja rakeiset kännykkänäppäilyt jatkuvat vielä, kävin eilen hummailemassa keskustassa ja näpsäsin pari kuvaa joulukadulta.

Kaupungin lumeton joulukatu tuntuukin olevan elämässäni nyt ainut näkyvä merkki tulevasta joulusta. Mun jouluhössötykset kun painottuivat niihin muutamaan joulukalenteriin, jotka tein jo siis marraskuussa. Ainiin, ostinhan mä kyllä juuri lehden, jossa oli rutkasti jouluruokareseptejä - ehkä siitä intoutuneena villiinnyn vielä jouluaskareisiin! (en ole koskaan tehnyt joululaatikoita, ja nyt jopa jo harkitsin, pitäisikö testata...)

Mutta tänä iltana kaivan rakkaan kamerani esiin, kiskon juhlavermeet päälle ja säntään itsenäisyyttä viettämään!

Joulukalenteri jämämateriaaleista

Ekat jouluaskartelut on nyt tehty, ja kuvassa komeilee kaikista mahdollisista askartelujämäasioistani koottu joulukalenteri. Eli projekti "Hillitse askarteluvaraston edelleen laajenemista" etenee mallikkaasti.


Nuo puiset numerot olin aikanaan ostanut jotakin toistaiseksi unholaan jäänyttä tekelettä varten, ruskea paperi on joulupaperin jämät viime vuodelta, kuten osa paperinauhoistakin, väripahvit satunnaisia jämäpaloja joistakin edellisistä askarteluista, kuvat on leikattu vanhoista lehdistä ja silkkinauhat ovat omista häistäni, joissa niiden edellinen elämä oli muistaakseni ruokapöydillä jonkinmoisina koristeina.

Kiitettävää hyötykäyttöä, mutta riittääköhän mulle noista jämien jämistä enää materiaalia joulupaketteihini?

(Kalenterin sisältöähän mä en tässä voi paljastaa, sillä muuten joltakin saattaa mennä yllärit pilalle. Mutta sen voin kertoa, että sisältö ei ole kovinkaan kierrätettyä mutta sitäkin ihanampaa...!)

Nappipainajainen

Työkaverini vinkkasi minulle jenkeissä helmikuussa ensi-iltaan tulevasta animaatiosta ja nappiaddiktoituneiden painajaisesta (?) Coralinesta. Ja koska olen sekä edellä mainittu addikti että myös animaatioiden suuri ystävä, täytyy tämä leffa ehdottomasti nähdä!

Lisää tietoa elokuvasta löytyy mm. täältä, sivuilla on myös nähtävillä elokuvan traileri - nappifriikit, kiinnittäkää huomiota etenkin äidin silmiin...!

Elokuva perustuu Neil Gaimanin kirjaan - onko joku sattumoisin lukenut? Minulle tämä on aivan uusi tuttavuus, mutta jo leffan trailerin näkeminen sai innostumaan kirjastakin. (Coraline kirjavinkeissä) Tosin tässä trailerissa viehätti etenkin leffan rehevä, laadukas ja valloittava visuaalisuus, enkä tiedä yhtään, minkälainen tarina on. Jos joku osaa kertoa tarinasta, niin laittakaa ihmeessä kommenttia.

Uuh, uskaltaako tässä enää jatkaa nappiaskarteluja laisinkaan - jospa alan näkemään painajaisia, joissa seikkailee nappisilmäinen aviomies/äiti/anoppi...

Valokuvatorstain - haaste 110. "Lasi"

Osallistun nyt valokuvatorstaihin näillä kännykkä-näppäilyilläni, vaikka tiedän että tekninen laatu kuvissa ei olekaan häävi. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, näissä onkin tärkeämpää sattuman tuoma ilo ja yllätyksellisyys!

Tämä kuva on siis otettu auton etupenkiltä, kun ajaja vielä viuhtoo harjalla lumia pois auton päältä.

Mahdollisimman huonoja kuvia

Olen viime aikoina yrittänyt valokuvata myös aivan arkisissa tilanteissa, niin työmatkalla kuin roskistenvientikäppäilyillä, mutta tarkoituksenani ei ole ollut saada tarkkoja, kauniita ja virheettömiä otoksia, vaan enempikin abstrakteja, outoja ja rumiakin välähdyksiä.

Tähän sopiva kuvausväline on aina mukanani kulkeva kännykän kamera.

En edes aina näe, mitä kuvaruudulle on tallentumassa, etenkään jos on hitusenkaan pimeää, mutta se ei olekaan nyt ollut tärkeintä. Jostakin kummasta syystä kaipaan särmän ja harmonisten kuvien kuvaamisen rinnalle myös tällaista sattuman tuomaa iloa ja huolettomuutta. Tässä kun ei todellakaan ole tarkoitus ns. onnistua!

Nämä lumen peittämät maisemat tallentuivat maanantaina tullessani askartelukertsistä kotiin.

Etsi kuvasta polkupyörä...

Aloitin tämän arkisen näppäilyn, kun törmäsin lomografia-termiin eräällä Plazan kulttuurisivulla. Sielä kerrotaan tästä kuvaustavasta, jossa kuvaajat kuvaavat vanhalla venäläisellä filmikameralla ja ottavat "mahdollisimman monta valokuvaa mahdollisimman mahdottomissa tilanteissa eriskummallisista kuvakulmista" ja siinä on tuon Plazan jutun mukaan "perusideana heittää ajatteleminen roskiin, toimia nopeasti, leikkiä ympäristön kanssa ja nauttia kommunikoinnista."

En lähde tutkailemaan tässä tämän tarkemmin tuota itse lomografiaa, siitä löytyy lisää tietoa esimerkiksi tuolta Plazan sivuilta, mutta herkullisen kuuloista siinä on juuri tämä ideologia, heittää ajatteleminen roskiin, leikkiä ympäristön kanssa! Tätä samaa virtaa toivon saavani omaankin kuvaamiseen.

Sivuilla oli myös lomografian 10 käskyä, joista poimin parhaat palat, joita voisin ottaa omassakin kuvaamisessa huomioon:

- Ole aina valmis, pidä kameraa käden etäisyydellä valmiina toimintaan kaikkialla ja koska tahansa. Tässä toimii ihan hyvin myös kännykkäkamera, vaikkei niistä kuvista isoja otoksia paperille saakaan, muttei varmaan ole tarviskaan. Näistä huolettomista näppäilyistähän voi hyvässä lykyssä saada vaikkapa ideoita "oikein kuviin" joita voi sitten kunnolla hioa ja kuvata tarkemmin tuolla järkkärillä. Niin, se järkkäri - pitäisi herkemmin ottaa se mukaan, eikä kaivaa sitä esiin vain juhlapäivinä tai matkoilla.

- Jokainen sekunti on uniikki. Elämäsi ei yksinkertaisesti odota kameraasi. Klikkaa - joko ikuistit hetken juuri sellaisena kuin se oli tai siitä ei jäänyt mitään käteen. No niin juuri! Ei aina ole aikaa hioa asetelmia ja syväterävyyksiä, tilanteet kun menevät vauhdilla ohi! Parhaat ja aidot ilmeetkin saa tallennettua kun kuvassa olevat eivät edes ehdi huomata kuvaamista!

- Anna sattumalle mahdollisuus. No se onnistuu ainakin tuolla kännykän kameralla, kun siitä ei todellakaan hirmu tarkkaan näe, mitä ruudulla on.

Ei tämä nyt kuitenkaan täysin muuta kuvaustottumuksiani. Tuo oma järkkärikamerani on kyllä niin ihana, että on mahtavaa käyttää sen monipuolisia ominaisuuksia, joita kaikkia tosin en edes vielä osaa hyödyntää...! Mutta hyödynnän huolettoman näppäilyn tuomaa iloa ja vapautta - kotimatkakin töistä kotio tuntuu ihan erilaiselta, kun pysähtyy silloin tällöin kuvaamaan, vaikkapa bussipysäkille pudonnutta karkkipaperia.

Moni pakkaus päältä kaunis

Mä ostaisin varmaan vaikka sontaa, jos se vain on pakattu houkuttelevaan kääreeseen.

Löysin viikonloppuna tämän palmusokerin kaupasta, enkä vain voinut sitä sinne jättää, sillä sokeri oli saanut ympärilleen niin kauniin ja syvälle minun visuaalisiin mielihaluihin vetoavan pakkauksen. Samaa sarjaa löytyi muitakin mausteita, mm. suolaa ja pippureita, mutta ne jätin ainakin vielä hyllylle.

En tiennyt tuotteesta mitään, enkä edes vaivautunut selvittämään siitä mitään ja ostin sen silti (epätyypillistä minulle). Olin ihan varma, että minua on höynäytetty ja sokeri on ainoastaan pakattu ekologisen näköiseen pakkaukseen, joka saa kaltaiseni ituhipit vallan sekaisin ja ostamaan sen vain ja ainoastaan ekologisen ja siksi "hyvän" mielikuvan takia.

Tänään kuitenkin törmäsin tähän tuotteeseen myös Helsingin Ruohonjuuressa, jossa oli jaossa infolappusia tästä tuotteesta. Pakkaus siis todellakin sisältää luonnonmukaista ja lisäaineetonta palmusokeria, joka tuntuu lappusen mukaan olevan myös ravintosisällöltään aika lailla hyvä valinta: palmusokerin ravintosisältö on monin verroin muita makeutusaineita rikkaampi ja sokerilla on myös matala glykeeminen indeksi (paperin mukaan suuri glykeeminen indeksi tarkoittaa että verensokeri nousee nopeasti ja siten vereen vapautuu paljon insuliinia, pieni arvo taasen kertoo tasaisemmasta ja vähäisemmästä vaikutuksesta verensokeriin).

Tämän lisäksi paperissa kerrotaan palmun tehokkaasta sokerin tuotannosta, eli ne tuottavat enemmän sokeria viljelypinta-alaa kohti kuin sokeriruoko. No, eihän nämä tuotteesta vielä kovin ekologista tee, etenkään kun se lennätetään Balilta tänne asti.

En löytänyt hyvin pikaisella haulla netistä paljoakaan tietoa palmusokerista (reseptejä lukuun ottamatta ), toisin kuin paljon parjatusta palmuöljystä... Joten jos sinulla on enempi tietoa palmusokerista, sen käytöstä, ekologisuudesta tai eettisyydestä, tästä kyseisestä merkistä tai jopa huikeita palmusokeri-reseptejä, niin pistä ihmeessä kommenttia, mä olen aivan noviisi tässä asiassa! Haluaisin tietää, kuinka vihreä valinta tämän sokerin ostaminen on, vai onko laisinkaan, edes pikkiriikkisen? Huijaako pakkaus minua vai antaako se todella tuotteesta oikean kuvan?

Viikonlopun muut ostokseni ovat varsin vihreitä ja kestäviä, ne kun keskittyivät taas kirpparirintamalle: tunnin kirppiksellä kiertelyn jälkeen saaliinani oli taas mahtava Täti Monika -laukku, (1 e) sekä iso lasipurkillinen nappeja. Haalin nappeja ensin pienissä erissä monelta myyntipisteeltä, kunnes löysin hyvän apajan ja lähes täyden ison purkillisen aarteita... Ja heti tänään ne pääsivät jälkikäsittelyyn askartelukertsiimme, jossa puhuttiin jo sujuvasti mm. "rypäletekniikasta" nappikoruja tehdessä...!

Mikä ihana sää - nappiaskartelulle

Löysin lauantaina kirppikseltä niin paljon nappeja, että oli pakko lähteä hyvissä ajoin sieltä pois jotten vaan olisi haalinut niitä enää enempää mukaani... Kannoin sieltä mukanani suuren lasipurkillisen sekalaisia nappeja, joten niiden parissa onkin viikonloppuni vierinyt varsin intensiivisesti.

Tämä valkoinen koru on jo koossa mutta viimeistely on vielä kesken, ja aionkin illalla Idolsin aikaan ottaa tämän vielä jälkikäsittelyyn.


Innostuin koruaskareiden välissä myös valokuvaamaan ulkona myllännyttä aavemaista talvimyräkkää, tosin turvallisesti sisältä käsin. Ihana tekosyy vain lonnia sisällä kotona - vaikka kyllä me käytiin aikaisemmin päivällä visusti goreihin verhoutuneena hyvin pikaisella kävelylläkin.


Ja jee, huomenna on taas meidän askarteluilta, ja nyt mulla onkin sinne rutkasti tuliaisia! Edellisestä nappisaaliista kun ei valtavan innostumiseni johdosta enää riittänyt kertsiin vietävää, mutta nyt on kertsiporukalle paljon korumateriaalia tiedossa!

Valokuvatorstai - 109. haaste

Valokuvatorstain inspiksenä on tällä kertaa tekstin pätkä:

"Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä, niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke. Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta. Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä? Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan ajan taju on polkaissut kaasupoljinta.
Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---"

(Douglas Coupland: Eleanor Rigby. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2007, suom. Katja Rosvall.)

"Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---"

Valokuvatorstain inspisteksti oli varsin ajatuksia herättävä. Vaikka ihan ensimmäinen ajatukseni tekstistä oli lapsuuden kesälomat, jotka tuntuivat kestävän ikuisuuden, päädyinkin lopulta pohtimaan syvällisesti, kuinka meistä itse kunkin pitäisi muistaa myös pysähtyä nauttimaan hetkistä, mutta kuitenkin olla jumiutumatta paikalleen - kuten tämä kärpänen. Yrittää olla läsnä juuri meneillään olevassa tuokiossa ja keskittyä hetkeen tässä ja nyt, oli se sitten aamupala perheen kanssa tai haaveilua sohvalla kynttilän valossa. Hetkessä, jolloin kaikki tapahtuu juuri nyt, ei tulevaisuudessa eikä menneessä. Ja kuitenkin suunnata ajatukset tulevaan, mennä kohti unelmia eikä jumiutua paikalleen.

Huh, ja näiden syvällisten lauantai-illan aatosten jälkeen mä menen NYT sohvalle, unohdan hetkeksi blogimaailman, nautin olostani rentoutuen - niin tai ehkä noita nappikoruja väsäillen...!

Nappikorujen näpräys vaan jatkuu...

Olen nyt niin innoissani näistä napeista, että en voinut pitää näppejäni näistä tänäänkään erossa. Nappeja on ihana jo pelkästään järjestellä eri kasoihin värin mukaan, siirrellä jonossa ja mallailla niitä korujen muotoon! Nyt tuossa pöydällä jo odottaakin taas muutama särmään järjestykseen ojennettu nappirivistö, jotka vain odottavat toisiinsa kiinnittämistään.

Tässä kuitenkin vielä eilen näpräämistäni koruista toinen.

Koruihin saa ihania yksityiskohtia laittamalla toisinaan kaksi nappia päällekkäin, käyttämällä joissakin kohdin erilaista kiinnityslankaa tai muuten kieputtamalla kiinnityslangan eri tavoin nappiin. Tässä korussa minulla oli sekä kuparin väristä rautalankaa että jotakin tuollaista valkoista puuvillalankaa.

Ihan kiva että kohta on taas valokuvatorstai - ehkä saan sieltä jotakin muutakin visuaalista ajateltavaa kuin nämä napit, vaikka mikäs tässä on nappeja näprätessä...!

Jotkut menee sekaisin nappikokoelmista...

Pienestä voi ihminen olla onnellinen - löysin eilen kirpparilta kasan sekalaisia nappeja ja tuskin maltoin odottaa, jotta pääsin kotiin niitä ihastelemaan. Kiikuttelin nappeja täällä edes takaisin, järjestelin värien mukaan, puhdistin ja puunasin liinalla ja pidin niistä huolta kuin kalleimmastakin aarteesta.

Tänään taas säntäsin suoraan töistä takaisin nappieni ääreen, kun oli aivan pakko päästä kokeilemaan, mitä kaikkea niistä voisikaan saada aikaiseksi.

Ensimmäisenä tuotoksena syntyi tämä musta kaulakoru:


Eivätkä nämä korut kuin kuvatkaan vielä tähän loppuneet,...

Huomenna lisää - jollen juutu pelkästään nyhertämään näitä nappirimpsuja kuten tänään meinasi käydä!

Visuaalinen viikonloppu

Kuluneeseen viikonloppuun mahtui rutkasti visuaalisesti viehättäviä asioita, joista riittäisi kirjoitettavaa vaikka millä mitalla, mutta tässä lyhyt katsaus päälimmäisenä mielessä oleviin:

- Ihana teatterielämys. Kävin KOM-teatterissa katsomassa näytelmän Kolmas. Jos olet menossa sitä katsomaan, niin kiinnitä erityisesti huomiota yhteen mielestäni näytelmän hykerryttävimmistä kohtauksista, jossa vanha pariskunta vetää lakanoita. Tuon pienen hetken ihanuus perustuu nimenomaa henkilöiden eleisiin ja ilmeisiin, eikä siinä itse asiassa sanota sanaakaan, mutta henkilöistä voi lukea hyvinkin paljon.

- Kaunis ruoka. Ihanan mausteista ja mausteisen väristä intialaista ruokaa nautimme Bulevardin Namaskaarissa. Tää menee kyllä myös kulinarististen nautintojen puolelle, mutta täytyy sanoa, että tuo ravintola on myös viehättävän näköinen paikka ja visuaalinen elämys täydentää mukavasti myös mahtavia makuelämyksiä. (Jos meinaat suunnata tuonne lähiaikoina, niin pyydä ihmeessä alkuun ravintolan keittiömestarin inkivääriglögiä. Se on erinomaista!)

- Inspiroiva aikakauslehti. Nappasin kioskilta mukaani uusimman CAP&DESIGN -lehden, jossa oli tällä kertaa paljon asiaa fonteista ja jopa blogeista. Tähän täytyy kyllä palata hiukan tarkemmin!

- Kaverini Kamera. Olemme viime aikoina tutustuneet ihanan Kamerani kanssa yhä paremmin toisiimme. Kiitos tämän blogiprojektini olen saanut myös uutta potkua Kameran toimintoihin tutustumiseen - tuntuu myöskin kivemmalta kuvata, kun kuvaamisella on jokin tarkoitus eikä tarvitse keksimällä keksiä kuvauskohteita.

- Pursuileva kirpputori. Kävin pitkästä aikaa kirppiksellä, ja tällä kertaa missiona oli metsästää nappeja askartelukertsin kokoelmiin, mutta löysinkin laukkuja. Nappasin mukaani kaksi siistimpää veskaa, 1 e/kpl, joista toinen taitaa päästä mukaani jo perjantain pikkujouluihin. Ja pitihän sitä myös kuvata:

Valokuvatorstai - kolmen kuvan tutkielma

Valokuvatorstain 108. haaste on kolmen kuvan tutkielma esineestä. Oho, sattuipa hyvin kun piti kuitenkin kuvata tuo eilen näpräämäni nappikoru...! Eli tässä tuo tuotokseni kolmen kuvan sarjana:

Nappiratkaisu!

Tänään oli taas askarteluilta, tai ompeluseura, tai miksi sitä ikinä haluaakin kutsua. Eli kasa kivoja kavereita, toinen kasa askartelumateriaalia ja vielä yksi keko ruokaa. Ihan parasta askartelukertsissämme on se, että voi yksin pipertää jotakin omaa juttua, mutta kuitenkin olla sosiaalinen ja jutustella samalla niitä näitä. Ja ihan kivaa on myös se, että joukossamme on kaikenmoisia käsityöopeja, joilta saa näppäriä vinkkejä jos vaikkapa ompelukoneen käyttö ei ole ihan hanskassa...!

Tänään askarteluillassa se loksahti: löysin ratkaisun koruprojektiini (josta kirjoitin Helmiä ja kolttuja -otsikolla). Koska mekon kangas on kuin mummolan verhot, niin tietysti ainoa oikea korumateriaali on vanhat napit! Askartelukertsin emännällä oli hyvät nappivarastot, joista poimin monta valkoista yksilöä ja sidoin ne rautalangalla yhteen. (Nappikasan kaivamisesta lähti muuten lähes samankaltainen ääni kuin pienenä ollessani lähti suunnattoman suuren legokasan kaivamisesta...)

Kuvia korusta saan tänne huomenna, nyt oli vaan aivan pakko pulauttaa tämä ratkaisuni heti tänne!

(pe 14.11. Huom: kuvat lisätty uudempaan postaukseen)

Kun taaas, oo-rans-sii-aa jouuu-lu-aaa....

Liekö blogini oranssi väritys tai ehkä viimeisimmät valokuvani syksyn oransseista lehdistä vaikuttaneet minuun nyt lopullisesti niin, etten keksi juuri muuta väriä jouluaskarteluille kuin oranssin... Paitsi luonnollisesti myös pinkin ja turkoosin. Toisaalta, miksei joulu voi olla oranssi, pinkki ja turkoosi?

Aloitin jouluaskartelut viikonloppuna levittämällä pöydälle askartelukamppeeni ja viime vuoden keskeneräisetkin jutut, joista löysin varsin käyttökelpoisia askartelujen alkuja täksikin jouluksi.


Olen joskus huovuttanut levyn, jolle en ollut keksinyt mitään käyttöä, ja leikkasin sen jo viime jouluna pieniksi sydämiksi. Nyt ne voisi hyvin hyödyntää korteissa tai lahjapakkauksissa, ehkäpä koristeinakin. Meillä vain ei ole tapana tuoda joulukuusta kotiin, joten en oikein tiedä mihin koristeita laittaisi, jollei sitten paketteihin muiden kuusia koristamaan.

Sydänten lisäksi olisi kasa erivärisiä pahveja, aaltopahvia, sitä kuuluisaa oranssia huovutusvillaa, pinkkiä huopaa ja vieläpä kerä oranssia silkkinauhaa joka pääsee uusiokäyttöön palveltuaan hyvin jo yksissä hääjuhlissa. Nämä pitäisi nyt käyttää pois, jotta saan välillä aarrelaatikoitani tyhjemmiksi.

Ajattelin että tämä blogin kirjoittaminen innostaa minua myös puuhaamaan enemmän kaikenlaisia askarteluhommia, ja kyllähän se innostaakin - nyt vain tuntuu että tämä innostaa hiukan liikaakin ja olen vain kehittänyt hirmuisesti kaikenlaista tekemistä, mutta en ole juurikaan ehtinyt vielä niitä tehdä...

Mutta tietysti nyt kun ne on tänne kirjoitettu, niin pysyy itselläkin joku kontrolli siihen, mitä kaikkea sitä on suunnitellut tekevänsä. Eli eiku hihat heilumaan!

Niin, ja antakaa toki kehitysehdotuksia ja neuvoja - olisiko juuri sinulla joku ihana vinkki miten noi huopasydämet voisi hyödyntää?

Helmiä ja kolttuja

Löysin hiljan tällaisen mekkoihanuuden, ja huolimatta siitä, että mekon kierrätetty kangas on ehkäpä hiukan mummolan verhot -tyyppinen, niin tämä vaan jotenkin tuntui aivan täydelliseltä.

(Kuvista ei selviäkään mekon pituus, mutta sen helma näkyy tuossa vasemmalla ylimpänä olevassa kuvassa juuri ja juuri. Eli kolttu on minun makuuni aivan liian lyhyt, mutta suunnittelin käyttäväni tuota tunikana ja taidan laittaa tuon alle housut tai hameen.)

Kävin kaupassa ihastelemassa tätä useasti - mekon kaunis selkäosa, täydellinen väriyhdistelmä ja vieläpä kierrätysmateriaalien käyttö kun tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ja koska en lopulta jaksanut alvariinsa ravata mekon luona huokailemassa, niin pakkohan tämä oli napata viimein mukaan.

Kolttu pääsisikin ylläni pian teatteriin ja pikkujouluihin, mutta ensin pitäisi tehdä mekkoon sopiva koru, ja jotenkin kuvittelin, että puiset helmet ovat tämän kanssa aivan ehdottomat. Nyt kun kaivelin puuhelmivalikoimani esiin, en enää osaakaan sanoa, minkälaiset pitäisi tehdä... Lyhyet vai pitkät? Kokonaan valkoiset? Vai ehkä valko-vihreät? Tai jotakin ihan muuta?


Nyt tarvittais sitä kuuluisaa värisilmää. Tai ehkä tässä ei auta muu kuin kokeilla, mikä näyttää hyvältä.

Helmikorujen (siis ihan yksinkertaisten puuhelmet kuminauhassa -mallisten) tekemisessä hauskaa onkin juuri se, että ne voi helposti purkaa ja tehdä samoista materiaaleista uudet. Purin juuri useat vanhat koruni, joita en ole vuosiin käyttänyt, koska ne olivat mielestäni liian lyhyet. Mutta yksittäiset helmet ovat edelleen hyvässä kuosissa, joten käytän ne mielelläni uudelleen.

Jahka nyt ensin keksin mitä niistä pitäisi tehdä vai pitäisikö kehitelläkin jotakin aivan muuta... Ideoita?

Visuaalinen aamutee

Tänä aamuna mulla meni suurin osa ajastani aamuteen kuvaamiseen sekä uusien teepakkausten ihasteluun...

Olen joskus nähnyt valkoista teetä myytävän pieninä ruusukkeina, jotka aukeavat kuumassa vedessä ollessaan. Mutta nyt löysin tällaisia pieniä "kuulia", jotka toimivat samoin, ja saivat herätettyä sisäisen tutkijani - ja kaivamaan kamerani esille...


Aamun teehetkeeni liittyy toinenkin visuaalinen virike. Löysin yhdestä avaamastani Clipper-teepaketista kortin, jossa kerrotaan heidän teepakettien ulkoasumuutoksesta. Uudet pakkaukset ovat nähtävillä Clipperin sivuilla - ja minä ainakin ihastuin niihin heti! Kyllä! Ostan jatkossakin tätä teetä! Mut äh, mikä toi noiden uus kiva fontti on? Joku uusklassinen antikva? Täytyy saada pian uus paketti käteen niin näkee tekstit paremmin kuin noiden nettisivujen pikkukuvista.

Jahka teefiilistelyistäni pääsen jatkamaan päivää muissakin askareissa, heittäydyn pian korujen kimppuun - pitäis saada tehtyä uusi pikkujoulukoru, kun valitsemani koltun kanssa ei tunnu mikään vanha koru sopivan... Mutta tästä lisää myöhemmin!

Nainen ja kamera

Tänään on Helsingissä ensi-illassa mielenkiintoinen ruotsalainen elokuva Ikuistetut hetket (Maria Larssons eviga ögonblick), jonka tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alun Ruotsiin. Päähenkilö Maria Larsson voittaa arpajaisissa kameran, jonka avulla hän näkee maailman uusin silmin. Leffa on esittelyjen mukaan tyylikkäästi kuvattu, kaunis rakkaustarina - siis täydellinen elokuva meikäläiselle (koko kuvaus Finnkino sivuilla) - jo pelkästään kamera-teemansa takia.

Ikuistettujen hetkien trailerissa on ihana pätkä naisen ja miehen keskustelua:
- Mitä kameran läpi näkyy, Maria?
- Maailma, jota tutkia, jota taltioida, josta kertoa.

Ja sitä tutkittavaa ja taltioitavaahan täällä riittää. Saisinpa itse taas herätettyä viikonlopun aikana itsestäni tuon tutkijan.

Koetan päästä katsomaan tämän leffan mitä pikimiten. Jos olet nähnyt sen jo, niin kerro ihmeessä mitä siitä pidit!

Antaa kaikkien kokouskukkien kukkia vaan

Nyt esittelen ne aikaisemmin lupaamani kokouskukat, jotka on tunnettu myös nimellä "Luentoliljat", mutta luentojen vähentyessä ja kokousten lisääntyessä on nähty tarpeelliseksi myös vaihtaa lajikkeen nimeä.

Kokouskukat.

Kasvien levinneisyys on yhä vaan laajempi ja niitä tavataankin jo vuodenajasta riippumatta niin muistiinpanokirjassani, kalenterissani ja kaikenlaisten paperien kulmissa. Niiden tuottamisen tarkoitus ei suinkaan ole luoda esteettisiä elämyksiä vaan ennemminkin auttaa kokousten aiheisiin keskittymisessä ja omien ideoiden virtaamisessa.

Mutta nyt kun kukkia katsoo niin ehkäpä näitä kokouspapereiden kukkaketoja voisi hyvinkin käyttää pienenä printtinä jossakin. Ties vaikka ne levittäytyisivät hyvälle kasvualustalle tänne blogiinkin?

Työkavereille tiedoksi: en siis ole kyllästynyt, kun vaivun näiden kukkien lumoon, vaan aivoni raksuttavat yhä vain kiivaammin mitä enemmän vihkoni sivuille ilmaantuu näitä varsin monimuotoisia kasveja. Ja jonkinlaista mielihyvääkin näiden piirtely tuottaa, etenkin jos saa loihdittua erityisen harmonisen kukkakokoelman sen enempää sommitteluun keskittymättä.

Helvetican hienostelija

Opiskeluaikoina meillä oli erittäin viheliäisiä typografian tenttejä, joissa kaikessa yksinkertaisuudessaan siis tunnistettiin fontteja. Ihan parasta näissä tenteissä oli se, että tapasin käydä aamuisin ennen koululle menoa matkan varrella olevassa kahvilassa pänttäämässä fontteja suurinpiirtein aamukahvin ajan. Se oli ihanaa ja virkistävää, ja kieltämättä fontit jäivät hyvin päähän - joskin nyt olisi varmasti jo hyvä hetki taas vähän kertailla...!

Siinä aamutuimaan tuli usein keksityksi muistisääntöjä eri fonteille, ja Helvetica-fontti sai minulta lempinimen "helvetican hienostelija". Ja vain sen vuoksi, että Helvetican gemena a-kirjaimessa, on pieni hienosteleva häntä, joka erotti sen mm. Univers-fontista, siis näin:
Toki näissä kahdessa fontissa on rutkasti muitakin eroja, mutta musta toi helvetican hienostelija -muistisääntö oli helpoin. Ja kivoin.

Helveticasta puheen ollen: viimeisillä Rakkautta & anarkiaa -festareillakin nähty Helvetica-leffa on suurenmoinen. Hanki se käsiisi, käy kiskan kautta hakemassa pussillinen teemaan sopivia aakkoskarkkeja ja nauti. Leffa toimii kuulemma ihan hyvin vaikket olisi typografiaan liiemmin tutustunut. Mutta älä pelästy, tyypit leffassa on aika syvällä leffan teemassa...

Huhhuh, välillä oma perusteellisuuteni yllättää minut itsenikin: kaivelin opiskelupapereitani ja löysin tuohon fonttitunnistustenttiin liittyen tulostamiani papereita, joihin olen kerännyt muutamien fonttein selvimmät eroavaisuudet. Tässä näytettä barokkiantikvoista Caslon 540, Adobe Caslon ja Baskerville (jota tietysti kutsuin Barokki-baskervilleksi, jotta muistin mihin ryhmään se kuului...)

(Ooh, katsokaa noita kauniita versaali Q-kirjaimien häntiä - ne vasta hienostelevia ovatkin!)

Tässä typografiahurmoksessa olen aloittanut myös joulukorttiprojektini, josta lisää myöhemmin. Näillä näkymin niissä on paljon - no tietysti kirjaimia...!

Vaikuttava valokuvakimara

Kuulin taannoin tuttavaperheen erityisen kivasta valokuvaperinteestä. Aina joulun alla he kokoavat kuluvana vuonna kerääntyneet digikuvat ja teettävät kivoimmista otoksista paperikuvat albumiin. Paperikuvat saatuaan he kokoontuvat perheen kanssa niitä katsomaan ja muistelemaan menneen vuoden mieleenpainuneimpia muistoja. Vai liekö se mennyt niin, että jo koneelta kuvia selatessaan he samalla muistelivat huippuhetkiä koko porukan voimin, ja yhdessä valkkailivat paperiseen albumiin päätyvät otokset.

Niin tai näin, niin aion tarttua tuohon vinkkiin ja ottaa perinteen käyttöön meilläkin! Kutsuttakoon tapahtumaa valokuvakimaraksi - kuvia valkkaillessa kun menee varmasti rutkasti aikaa - ja projekti aloitetaan välittömästi.

Siis:
1. Kokoa kuvat, muistele, ihastele, kauhistele 2. Lähetä kuvat kehitettäviksi 3. Hanki albumi 4. Liimaa ja kirjoittele 5. Selaile, muistele, ihastele, kauhistele, itke, naura...

Viime kertainen Valokuvatorstai innoitti minua kaivamaan kesälomakuvat esiin ja muistelemaan tuota suurenmoisen mahtavaa reissua. Nämä kuvat ovat otettu sillä samalla Budapestin ketjusillalla, jolla nuo aikaisemmassakin postauksessani olevat kuva ovat otettu.

Kupit kumoon!

Viikonloppuna vietimme ystäväporukalla virallista villasukkakauden aloitusta, villasukkien, täydellisen ruoan, viinin ja mielettömän ihanan seuran kera - kiitos ihanaiset, ilta oli loistava!

Tässä tuikkuvinkki, jota hyödynsin illanistujaisissa ruokapöytää koristamassa. Käänsin synttäri- ja ties-miksi-lahjoiksi saamani vanhat kupit nurin asettiensa päälle ja eiku tuikut vaan kuppien nokkaan!


Tulipahan näillekin valloittaville kupeille käyttöä, normaalisti kun ne vain nököttävät hyllyllä kun en raaski niistä kahviakaan juoda - ja juodaanko kahvia enää näin pienistä kupeista!?

Kannattaa kokeilla tätä ympärikääntötemppua muillakin astioilla! Yksinkertaisesta valkoisesta keraamisesta kulhosta tulee näyttävä ison pöydän kynttilän alusta - ja miksei sitä voisi vaikkapa koristella helposti irroitettavin koristein? (katsotaan josko saisin kokeiltua tätä seuraavilla ruokakekkereillä!)

Valokuvatorstai - silta nykyaikaan

Osallistuin nyt ensimmäistä kertaa valokuvatorstaihin, jonka tämän kertaisena aiheena on "silta nykyaikaan". Sallin itselleni näin ensikertalaisena käyttää arkistokuviani, mutta jatkossa koitan päästä valokuvatorstain syvimpään tarkoitukseen kiinni ja ottaa tuoreen kuvan kustakin aiheesta.

Kuvassa on Budapestin ketjusilta. Kesälomareissullani näkemäni nähtävyydet olivat minulle ennemminkin siltoja menneisyyteen ja herätti valtavan kiinnostuksen Euroopan historiaa kohtaan - mutta samallahan sillat linkkaavat menneisyyden minuun ja nykyaikaan, joten tämä sopii ainakin löyhästi myös valokuvatorstain aiheeseen.

Visuaalista kaikki on vaan

Manasin tovi sitten ystävälleni, kuinka tietyt kosmetiikkaputelit ovat niin luotaan työntävän näköisiä, etten millään tohtisi kaupassa tarttua niihin, vaan jopa huolimatta tuotteen laadusta tai hinnasta, valitsisin mieluummin sen ihanan ja kauniin pakkauksen.

Ylipäätään olen vasta viime vuosina ruvennut lataamaan ostoskoriini niitäkin tuotteita - niin ruokaa kuin kosmetiikkaakin - joiden pakkaus ei visuaalisesti minua miellytä , mutta vain, koska niillä on jokin muu, vaakakupissa enemmän painavampi ominaisuus (reilu, luomu tai muuten vaan mahtava tai edullinen tuote). Siihen asti niin shampoot, saippuat kuin riisipaketitkin ovat järjestäen tulleet kotiini jonkinlaisissa vihreän sävyisissä pakkauksissa - lempiväriäni noudattaen. Niin, että miten niin niillä pakkauksilla ei ole merkitystä? Visualisteille ainakin on...

Eräs (visualisti) ystäväni häkellytti taannoin Alkon myyjää omintakeisilla vaatimuksillaan. Hän kierteli hyllyjen välissä sopivaa punaviiniä etsien, kun myyjä tuli tarjoamaan apuaan epätoivoisen tuntuista asiakasta auttaakseen. Ystäväni vastasi kohteliaasti myyjän avuntarjontaan ja kertoi, että on etsimässä viiniä, jonka etiketissä on kaunis ja moitteeton typografia...

Ihan tällaisia vaatimuksia varten ei muuten asiantuntevalla myyjällä ollut koulutusta, mutta jäi kuulemma mielenkiinnolla seuraamaan, mihin viiniin ystäväni päätyy...

Niin ruoka- kuin viinimyymälöissä alkaa jo olla hyvin merkittyinä mm. luomu- ja reilun kaupan tuotteet. Pitäiskö niihin lätkäistä vielä "visualistin valinta" -lätkä?

Kuva 2. Koulutyö muutaman vuoden takaa.

Minun olisi varmasti pitänyt oppia suunnittelemaan muutakin kuin sellaista, jonka itse ostaisin. Tein kuitenkin energiansäästölampulle tällaisen (kuvitteellisen) pakkauksen, jonka itse varmasti nappaisin hyllyltä...

Värisilmänisku

Tänään askartelukertsissä tuli jutustellessamme esiin - jossain siinä muffinien ja voileipien välissä - termi "olla värisilmää".

Olen yhden ystäväni luottovärikonsultti ja niinpä pääsin nytkin valikoimaan sopivia nappeja hänen tekeillä olevaan kaulakoruunsa.

Kotimatkalla bussissa jumiuduin kuitenkin miettimään, mikä ihme on "hyvä värisilmä"? Onko se taito asetella eri värisiä asioita harmoniseen asetelmaan, ja kuinka paljon omilla mieltymyksillä on siihen osansa? Kun ehdotin ystäväni korun murrettujen sävyisten nappien sekaan piristykseksi pieniä hitusia valkoisia pikkunappeja, ei koruntekijä itse innostunut siitä laisinkaan.

Toinen askartelija taas luotti korua tehdessään sattumaan ja oli sitä mieltä, että tilkkutäkkimäiset asiat vaan näyttää aina hyvältä, vaikkei lopputulosta olisi etukäteen juurikaan suunnitellut. Ja niinpä hän lykki nappeja vieriviereen sitä mukaan kuin ne sattuivat käteen tarttumaan. (tätä korua en vielä ehtinyt nähdä valmiina)

Minusta meillä kaikilla on jonkinlaista "värisilmää" mutta ehkäpä toisilla on kehittynyt tai vallan opittu taito asetella eri värejä sopivassa ja etenkin tarkoituksenmukaisessa suhteessa yhteen, olipa kyseessä sitten sisustuselementit tai oma vaatetus. Ja niin - mikä sitten on kenellekin harmoniaa ja missä tilanteessa,... Itse en pukeudu vahingossakaan keltaiseen , vaikka vaatteessa olisi kuinka harmoninen väriyhdistelmä, mutta olkkarimme seinä taas on aivan ihana keltaisessa maalissaan - valkoisten seinien ympäröimänä.

Aih ja voih, mitä mä tein kaikki väriopin tunnit? Piirtelin kokouskukkia? (niistä lisää myöhemmin) Täytynee taas hiukan palauttaa väriopin termejä mieleen.

Ainiin, siitä ystäväni nappikorusta tuli aivan nappisuoritus, ja innostuin siitä niin kovasti, että aion seuraavalla kertsikerralla tehdä niitä itsekin. Mistä saisin kasan sekalaisia vanhoja nappeja?

Visaiset visuasiat kotona

Jostakin olen nyt saanut päähänpinttymän, että meidän seinät ammottavat turhaan tyhjyyttään, ja tarvitsemme ehdottomasti tauluja seinille ja verhotkin muutamiin ikkunoihin. Nyt täytyisi siis aloittaa näiden suunnittelu, mutta ideat ovat nyt jossain aivan muualla kuin omassa pääkopassani.

Lähtökohdat ovat selvät - suosin mieluusti: luonnonmateriaaleja, luontokuvia aiheina, värejä joita meillä on jo kotona (kts. kuva), printtikuoseja, reheviä ja inspiroivia värejä, kierrätysideologiaa, kotimaisia nuoria suunnittelijoita ja toisinaan myös omaa kädenjälkeä.

Nämä mielessäni aloitan idistelyn ja palaan toivottavasti mahdollisimman pian aiheeseen...!

Kuva 1. Tämän värisille seinille pitäisi nyt sitten keksiä jotakin.

Viheliäinen visuaalisuus

Joskus tuntuu ärsyttävältä kun "osaa piirtää" ja työskentelee visuaalisella alalla. Silloin kun en pysty tekemään mitään visuaalista tuotosta olematta todella kriittinen sitä kohtaan. Ja toisaalta minusta tuntuu, että tututkin odottavat jokaisen tuotokseni olevan visuaalisesti moitteeton ja miellyttävä - aina joulukorteista sisustusratkaisuihini.

Siksi tämän bloginkin avaaminen on vain venynyt venymistään. Tuntuu etteivät kaikki pikselit ole koskaan kohdallaan, vaan alati löytyy pientä hiomista. Nettihommat ovat kuitenkin siitä mukavia, että tätä on helppo hioa jatkossakin, joten antaa nyt mennä näin hieman keskeneräisenäkin.

Katson elämääni visuaalisesta vinkkelistä, voivottelen kamaluuksia ja ihastelen ihania ratkaisuja - tervetuloa mukaan ruotimaan elämän viheliäistä visuaalisuutta!